Ajankohtaista
10.5.2012 Epävarmat ajat ja yritysjohdon työkalut niistä selviämiseen
Yrityksen johtaminen ja kehittäminen on valintoja. Epävarmassa taloustilanteessa yritysjohdon on tehtävä valintoja, jotka eivät ainakaan kohtuuttomasti kasvata yrityksen kohtaamaa epävarmuutta. Kuinka yrityksen johtajat sitten voivat varmistaa, että päätökset ovat oikean suuntaisia ja päätöksenteko samalla tehokasta?
3.5.2012 Tule meille töihin projektijohtamisen konsultiksi
Tule mukaan menestysmatkallemme! Ydintehtävänäsi on asiakkaidemme projektiohjelmistojen käyttöönotto sekä projektijohtamisen prosessien kehittäminen. Pääset myös pitämään projektijohtamisen valmennuksia sekä osallistumaan tuotteidemme ja palveluidemme kehittämiseen.
16.4.2012 Nimitysuutisia
Ulla Matikainen aloittaa valmennuskoordinaattorina 16.4.2012 ja Paula Forsman on nimitetty myyntikoordinaattoriksi 23.4.2012 alkaen. Paula toimi aikaisemmin valmennuskoordinaattorina.
11.4.2012 Aamiaisseminaari 25.5.2012: Organisaation projektiosaamisen kehittäminen
Aamupäivän jälkeen hahmotat organisaatiosi projektiosaamisen kehittämistarpeet ja lähtökohdat sekä tarvittavat toimenpiteet. Saat kuvan siitä, miten erilaisissa organisaatioissa on kehittämistoimenpiteitä toteutettu. Sokerina pohjalla; saat tutustua Patrian tapaan kehittää organisaation projektiosaamista systemaattisesti.
4.4.2012 Annika Ojanen projektijohtamisen konsultiksi
Annika Ojanen aloitti projektijohtamisen konsulttina Projekti-Instituutissa 2.4.2012.
3.4.2012 Syksyn koulutuskalenteri avattu
Nyt on mahdollista ilmoittautua syksyn avoimiin valmennuksiin, tutustu myös uutuuksiin.
6.3.2012 Aamiaisseminaari 20.4.2012: Projektitoiminnan arviointi
Lisää onnistuneita projekteja! Infocus on arviointi, jossa mittaamme organisaatiosi projektitoiminnan nykytason. Se kertoo, kuinka parannat projektiesi resursointia, läpimenoaikaa ja onnistumista. Maanmittauslaitos toteutti Infocus-arvioinnin mielenkiintoisin tuloksin. Tule kuulemaan, mitä arviointi paljasti ja miten tulokset vaikuttavat projektitoiminnan kehittämiseen jatkossa.
8.2.2012 Aamiaisseminaari 23.3.2012: Kansainvälisen projektimallin jalkauttaminen
Kun toimintamalleja halutaan yhtenäistää useissa maissa, tuo se projektinjohtamiseen omanlaisia vivahteita. Miten Fazer sen teki? Tule kuulemaan Fazer Groupin Pertti Norjoksen (CIO) kokemuksia ja oppeja, miten yhtenäisen projektimallin ja projektihallinnan käyttöönotto monikulttuurisessa ja kansainvälisessä ympäristössä onnistui.
8.2.2012 PM Master alkaa 30.3. - ennakkovaraajan etu päättyy 9.3.
Vuonna 2001 alkaneen projektiammattilaisten valmennusohjelman ovat suorittaneet jo sadat projektipäälliköt ja projektitoiminnan kehittäjät. Palautteissa erityistä kiitosta ovat saaneet näkökulmia laajentavat keskustelut muiden osallistujien kanssa, käytännönläheiset soveltamisesimerkit sekä johtamis- ja vuorovaikutustaitojen syventyminen. Valmennuksen jälkeen verkostoitumista tukee PM Master Alumni.
27.12.2011 Aamiaisseminaari 17.2.2012: Ohjelmajohtaminen strategian toteuttajana
Ohjelmajohtaminen pyrkii tuottamaan strategisesti merkittäviä hyötyjä kehittämällä organisaation kyvykkyyttä ja toteuttamalla muutoksia. Ohjelmajohtaminen ei ole projektinjohtamista, projektisalkun johtamista tai muutoksen johtamista – vaan kaikkea tätä. Tule aamiaisseminaariin saamaan lisää tietoa ja kuuntelemaan Fennian kehitysjohtajan Timo Ahvosen kokemuksia ja oppeja ohjelmajohtamisen käyttöönotosta.
28.11.2011 Suomen mestareista tuli Pohjoismaiden mestareita
Vaasan Yliopiston suomenmestaruusjoukkue mittelöi marraskuun lopussa Pohjoimaisten tiimien kanssa.
21.11.2011 Vaasan Yliopisto voitti projektijohtamisen SM-kisat
Vaasan yliopisto on voittanut projektijohtamisen Suomen mestaruuden. Seuraaviksi sijoittuivat Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen teknillinen yliopisto.
27.10.2011 Projektijohtamisen SM-kilpailuiden finalistit julkistettu
Projekti-Instituutti haluaa osaltaan kannustaa ja tukea nuoria projektitoiminnan saralla. Valmistamme SM-kilpailuiden finaalitehtävän sekä toimimme tuomarina voittajaa valittaessa.
13.10.2011 Kansainvälistä Projektijohtamisen päivää vietetään nyt Suomessakin 3.11.2011, vietä sinäkin!
Päivän kunniaksi tarjoamme avoimista koulutuksistamme Finnair Plus -pisteitä tuplasti ilmoittautuessasi koulutukseen 3.11.2011. Hyödynnä pisteet vaikka matkan merkeissä!
10.10.2011 Suomen Projekti-Instituutti on Menestyjäyritys
Vain alle 5 % suomalaisista yrityksistä täyttää Kauppalehden Menestyjät -sertifikaatin kriteerit.
10.10.2011 Projektipäivät 2011 lähestyvät
Suomen Projekti-Instituutti on tuttuun tapaan Gold-kumppanina 8.-9.11.2011 järjestettävillä Projektipäivillä.
5.9.2011 Nimitysuutisia: Hanna Zitting kehittämiskonsultiksi
Hanna Zitting on aloittanut Projekti-Instituutin kehittämiskonsulttina 5.9.2011.
5.9.2011 25.11.2011 Aamiaisseminaari: PM Master 21
Seuraava PM Master -valmennusohjelma alkaa maalis-huhtikuussa 2012. Tule tutustumaan valmennusohjelmaan ja kuulemaan alumnien kokemuksia.
15.8.2011 Taina Rämö-Korpinen on Suomen Projekti-Instituutin uusi toimitusjohtaja
Taina Rämö-Korpinen on nimitetty toimitusjohtajaksi ja kutsuttu osakkaaksi projektijohtamisen valmennus- ja konsultointiyritykseen Suomen Projekti-Instituuttiin 15.8.2011 alkaen.
8.8.2011 30.9.2011 Aamiaisseminaari: Ketterät menetelmät
Tervetuloa kuulemaan 30.9.2011, miten ketterät menentelmät soveltuvat projektiympäristöösi. Seminaari on maksuton ja paikkoja on rajoitetusti.
8.8.2011 28.10.2011 Aamiaisseminaari: Ihmisten johtaminen projekteissa
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan ihmisten johtamisesta projekteissa 28.10.2011. Case-esityksenä Metso.Seminaari on maksuton ja paikkoja on rajoitetusti.
7.8.2011 19.8.2011 Onnistumisen tukipalvelut -aamiaisseminaari
Miten huomaat, että oma kompetenssi ja kapasiteetti ei riitä projektisi hallinnan kaikkiin osa-alueisiin, ohjelmajohtamiseen tai projektisalkunhallinnan pyörittämiseen? Aiheesta lisää 19.8.2011 klo 8.30-11.00 maksuttomassa aamiaisseminaarissamme Helsingissä.
27.6.2011 Projektitoiminnan kypsyystasotutkimuksen tulokset
Tutustu keväällä toteuttamamme valtakunnallisen "Projektitoiminnan kypsyystaso Suomessa 2011" -tutkimuksen tuloksiin.
6.6.2011 Teppo Nurminen Projekti-Instituutin riveihin
Teppo Nurminen aloittaa riveissämme projektijohtamisen konsulttina 6.6.2011.




