Kieli Valikko
jättiläiskuva_blogi

Projekti-Instituutin blogi

26.3.2014 8.55

Mihin minä ne arvoni taas pistinkään…?

Teppo Nurminen

Vanhan kaskun mukaan metsätyömaan esimiehellä oli takkinsa taskussa paperi, jota hän aina välillä meni syrjemmälle vilkaisemaan. Mystinen tapa teki metsurit uteliaiksi: mikä oli niin tärkeä lappunen, että siihen piti useampaan kertaan päivän mittaan palata? Kun he sitten kerran pääsivät huomaamatta tutkimaan työnjohtajan takkia, he vetivät paperinpalan taskusta. Lapussa luki:

pitkä käpy = kuusi

lyhyt käpy = mänty

Miten ihmeessä tämä anekdootti liittyi arvoihin? No, mahdollisesti saan sen kirjoituksen loppuun mennessä jotenkin liitettyä päivän teemaan, ainakin toivon kovasti niin…

Kauan sitten minulla joka tapauksessa oli esimies, joka oli tunnettu siitä, että hänen mielestään asiat tuli hoitaa ”pragmaattisesti”. Hänen sanavarastossaan pragmaattinen oli taikasana, jonka lausumisen jälkeen arvot ja etiikka leijailivat maagisesti ikkunasta pihalle. Sen jälkeen valittiin toimintavaihtoehdoista se, jolla ongelmatilanteesta selvitään pienimmällä vaivalla edes hetkeksi kuiville.

Olen hänelle kiitollinen, sillä hänen ansiostaan olen nykyään valmentaja. Noina aikoina minulle nimittäin syntyi ensimmäistä kertaa oivallus siitä, että johtaminenkin varmaan vaatisi jotain perehdytystä. Tulevina vuosina luin kaiken löytämäni leadership-kirjallisuuden, ja myöhemmin harrastuksesta tuli ammatillinen tavoite. Aloin kouluttautua järjestelmällisesti alalle, ja sillä tiellä edelleen olen.

Mutta voisiko pragmaattisuuskin olla ”arvo”, eli yksi niistä direktiiveistä joiden meitä tulisi ohjata? Sanakirja määrittelee käsitteen seuraavasti: ”käytännönläheinen asioihin suhtautuminen; esimerkiksi toimiminen poikkeuksellisissa tilanteissa taktisesti oikein mahdollisesti poiketen suurista linjoista, strategiasta tai ideologiasta”. Pragmaattisuus siis tarkoittaa, että meillä on ideologia, strategia ja arvot, mutta oikeassa elämässä poikkeamme niistä heti, kun puntti alkaa vähänkään tutista.

New York Life – vakuutusyhtiön pääjohtaja Theodore Mathas lausui vuonna 2013, että ”pörssiyhtiön voitto on merkityksellisempien päämäärien tavoittelun tulos”. New York Life on USA:n suurin henkivakuutusyhtiö (Fortune 500:ssa sijalla 86). Lausunto voisikin kuulostaa tekopyhältä, ellei tietäisi, että Teddy Mathasia arvostetaan paitsi yhtiön ulkopuolella myös sen sisällä. Yhtiö on hänen kaudellaan vuodesta 2009 alkaen myös menestynyt taloudellisesti varsin hyvin. Saattaisi siis olla, että arvot kannattaa hakea muualta kuin halpojen oikoteiden etsimisen suunnalta.

Arvojen tehtävä on luoda konkreettinen toimintamalli niihin tilanteisiin, joihin ei erikseen ole ohjetta

Arvoilla on vanhastaan huono kaiku. Pari vuosikymmentä sitten organisaation arvojen julkaiseminen oli muotia, ja komeita listoja positiivisen kuuloisista adjektiiveista ja substantiiveista julkaistiin. Henkilöstö sai helpon ja hauskan pilkan kohteen, ja useassa tapauksessa täysin aiheellisesti. Julkilausumat oli laadittu nurkkahuoneen hämärässä, ja niiden tulkinta jäi savolaismallisesti jokaisen omalle vastuulle. Ja koska ei eletty vielä sketsihahmojen aikakautta, täytyi hokematkin löytää muualta. Parhaat hokemat sai firman arvoista toistelemalla niitä painokkaasti silloin, kun asiat menivät pahiten pieleen. Kun alun perin hyvää tarkoittavat arvot näin assosioituivat voimakkaasti negatiiviseen, kääntyi niiden ohjaava vaikutuskin päinvastaiseksi.

Kaikkeen mahdolliseen ei voi firmassa olla ohjetta, sääntöä, kieltoa tai proseduuria. Arvojen tehtävä – kunnollisesti purettuna ja käytäntöön tulkittuina – on luoda konkreettinen toimintamalli niihin tilanteisiin, joihin ei erikseen ole ohjetta.

Ilman toimivia arvoja toiminta joutuu perustumaan leegioon sääntöjä, ohjeita ja kieltoja. Jossain määrin ohjeistusta aina tarvitaankin, mutta on huomattava, että tässä kohden muoto saattaa olla yhtä tärkeä kuin sisältö.

Huonoin vaihtoehto on lähteä kieltämään kaikkea erikseen. Menettely sisältää sen implisiittisen viestin, että kaikki, mikä ei ole kiellettyä, on sallittua. Toiseksi huonoin vaihtoehto on määritellä erikseen ja tarkasti mitä kaikkea kunkin tulee tehdä. Riskiksi jää, että kaikkea ei ymmärretä listailla toimenkuvauksiin, ja mikäli jokin tehtävä ei vaikuta kuuluvan kenenkään tontille, jää se herkästi hoitamatta.

Kantavin tapa olisi lähteä ensin yhdessä miettimään mitkä arvomme ovat. Jos sanan ”arvo” maine on jo aiemmin tuhottu, voi olla järkevämpää puhua ”pelisäännöistä”. Arvojen valinnan jälkeen ne on tulkittava, eli tuotettava yhdessä esimerkkejä siitä, mitä ne käytännössä ja aivan konkreettisesti tarkoittavat. Ero kieltoihin ja protokolliin verrattuna on se, että nyt kaikki, mikä vaan on arvojen mukaista, on paitsi sallittua, myös suositeltavaa ja palkittavaa. Varsinaista ohjeistusta ja sääntöjä tarvitaan enää aivan minimimäärä. Johtamisprofeetta Stephen R. Coveyn sanoin ”elämässä on vain kolme pysyvää asiaa: muutos, valinnan mahdollisuus ja periaatteet”. Vaikka muutos on siis nykyään pysyvä olotilamme, on meillä aina mahdollisuus tehdä itse valintoja, ja tehdä ne joltain pysyvältä pohjalta eli sisäisten pelisääntöjemme ohjaamana.

Väitänkö mäntyä kuuseksi, mikäli kuusesta saa tänään korkeamman hinnan?

General Electricin entinen pääjohtaja Jack Welch neuvoi tunnetusti yrityksiä jopa hankkiutumaan eroon henkilöistä, joiden toiminta ei ollut yhtiön arvojen mukaista, ja näin riippumatta siitä, kuinka ”arvokas” tai aikaansaava kyseinen henkilö muuten oli. Hän myös toteutti itse oppejaan yhtiössään. Vaikkei näin pitkälle menisikään, on kuitenkin oikeudenmukaista pitää kiinni yhdessä määritellyistä säännöistä ja toimintatavoista. Erilaisuus on voimavara, mutta sen hyväksymisessä saatetaan ajautua liiallisuuteen. Esimies tai projektipäällikkö saattaa ajatella, että ”erilaisuusosaamisen” nimissä on hyväksyttävä hyvinkin kyseenalaista käytöstä. Yhdelle kumartaessaan hän tulee kuitenkin pyllistäneeksi kymmenelle muulle. Sooloilijan palauttaminen ruotuun on usein muulle henkilöstölle suuri helpotus.

Ovatko arvot meille vain lappu, jonka kaivamme toimintamme tueksi taskustamme silloin, kun meille vaikuttaisi olevan niistä välitöntä hyötyä? Ja jos jokin toinen tapa toimia vaikuttaisi tänään vielä hyödyllisemmältä, toimimmeko juuri päinvastoin? Väitämmekö kivenkovaan mäntyä kuuseksi mikäli kuusesta saa tänään korkeamman hinnan? Vai päätämmekö rakentaa luottamusta katsomalla päätöksissämme aina hieman kauemmaksi tulevaisuuteen?

Sarjan seuraava kirjoitus tulee etenemään näistä arvopohdinnoista kohti tuota tulevaisuutta. Katso kuukauden päästä millaista käsittelyä tulee saamaan otsikko ”Johdanko tulevaisuudesta vai menneisyydestä käsin?”

Teppo Nurminen toimii Suomen Projekti-Instituutissa valmentajana, kouluttajana ja coachina, ja tekee kyseisiä töitä erittäin mielellään.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi