Kieli Valikko
jättiläiskuva_blogi

Projekti-Instituutin blogi

27.8.2018 12.26

Pelko ei saa olla projektia ohjaava tekijä

Teppo Nurminen

Ainakin suomalaiselle projektipäällikölle tulee usein yllätyksenä, että rehellinen, suoraselkäinen ja lahjomaton käytös on pitänyt oikein erikseen standardoida. Yrityksilläkin on tarkoitukseen usein omat Code of Conduct – säännöstönsä, jotka määrittelevät minimitason työntekijöiden etiikalle ja moraalille. Myös IPMA:n ICB 4.0 määrittelee rehellisyyden ja luotettavuuden projektipäällikön keskeisiksi kompetensseiksi, joten jotain hyvää ja tärkeää tällä kaikella on haettu.

Tämä teksti on ensimmäinen osa blogisarjasta, jossa käsitellään IPMA ICB 4.0. -standardissa kuvattuja ihmispätevyyksiä.

Pitääkö rehellisyys, moraali ja etiikka muka erikseen mainita ja standardoida? Emmekö olekaan luonnostaan rehellisiä?
 

Ainakin suomalaiselle projektipäällikölle tulee usein yllätyksenä, että rehellinen, suoraselkäinen ja lahjomaton käytös on pitänyt oikein erikseen standardoida. Yrityksilläkin on tarkoitukseen usein omat Code of Conduct – säännöstönsä, jotka määrittelevät minimitason työntekijöiden etiikalle ja moraalille. Myös IPMA:n ICB 4.0 määrittelee rehellisyyden ja luotettavuuden projektipäällikön keskeisiksi kompetensseiksi, joten jotain hyvää ja tärkeää tällä kaikella on haettu.

Periaatteessa kysymys on itsestäänselvyyksistä. Jokainen tietää teoriassa, että esimerkiksi valehtelu on pahasta ja tuomittavaa. Silti me kaikki sitä joskus teemme: kaunistelemme asioita, viivyttelemme ikävien asioiden kertomista, lipsautamme valkoisia valheita, oikaisemme hieman sääntöjen tai standardien noudattamisessa, tai ehkä kerromme saman asian hieman eri tavalla eri suuntiin.

”Emme kerro aina täyttä totuutta siksi, että pelkäämme jotain.”

Yksinkertaisinta ja viisainta tietysti olisi puhua aina vain täysin totta. Järkevää olisi kertoa asia niin kuin se on, ja toimia sen jälkeen niin kuin on alun perin kertonut toimivansa. Jos asioita jää piiloon, on eri toimijoilla projektin tavoitteista tai tilanteesta eri tieto. Mikäli projektia ohjataan puutteellisen tai jopa virheellisen tiedon pohjalta, ovat sen onnistumisen mahdollisuudet heikommat. Avoimuudella on siis selkeästi etuja kaikille, mutta miksi se ei aina toteudu?

Kysymys on pelosta. Emme kerro aina täyttä totuutta siksi, että pelkäämme jotain. Pelkäämme toisen ihmisen reaktioita, pelkäämme menettävämme kasvomme, pelkäämme vahingoittavamme sisäistä omakuvaamme, pelkäämme loukkaavamme toista, pelkäämme harmonian rikkoutuvan, tai pelkäämme ettemme saa jotain mitä haluamme.

Asioita jää piiloon silloin, kun henkilö otaksuu, että asia ei julkiseksi tullessaan tule saamaan yleistä hyväksyntää. Tämä vaikutus korostuu erityisesti silloin, kun projektissa on kriittiset hetket, projekti ja projektipäällikkö ovat paineen alla. Varsinkin harmoniaa hakevalle persoonallisuudelle oletus tulevista ristiriidoista on jo riittävä syy jättää asia kertomatta. Joskus ihminen myös tavoittelee enemmän omaa kuin yrityksen tai projektin etua, ja silloin kertomatta jättäminen – tai väärin kertominen – on jo tahallista manipulointia.


”Oikeasti huonojen uutisten kertominen ei ole vaarallista, vaan kaikille hyödyllistä”

 

Asioita toki saattaa jäädä tiedottamatta vain siksi, että projektipäällikkö ei huomaa tiedottamista tehdä. Projektinjohtaminen on kuitenkin suurelta osin viestintää, ja ilman sitä asiat eivät toimi. Kollegani suositteleekin tarkoitukseen yleisohjetta ”tärkeintä ei ole aloitus eikä lopetus, vaan höpötys”. Projektipäällikön ei tarvitse erikseen olla puhelias ja seurallinen luonne, mutta mikäli avoimuus – eli oma-aloitteinen viestintä – ei häneltä luonnostaan kumpua, on ”höpötystä” harjoiteltava. Vetäytyväkin luonne voi olla erinomainen projektipäällikkö, mutta vain mikäli hän tietoisesti pitää niin hyviä kuin huonojakin uutisia riittävästi esillä.

Miksi asia on niin tärkeä, että sillä on jopa oma kappaleensa standardissa? Pragmaattisesti ajatellen kysymys on siitä, että puutteellinen tieto, salatut tarkoitusperät tai viiveet huolenaiheiden kommunikoinnissa ovat riskitekijöitä, ja voivat aiheuttaa vakaviakin seurauksia. Viivästyessään korjaavat toimenpiteet tulevat kalliimmiksi, ja vahingon suuruus kasvaa. 

Paradoksaalista asiassa on, että oikeasti esimerkiksi huonojen uutisten kertominen ei ole vaarallista vaan hyödyllistä. Uskollisin asiakas tulee hänestä, jonka projektin olemme kertaalleen tyrineet, mutta jolle olemme samalla viestineet avoimesti tilanteesta ja saaneet tilanteen ripeästi kuntoon. Tilanteen korjaamista ei kuitenkaan päästä aloittamaan ennen, kun huonot uutiset on uskallettu välittää.

Täysin eheää ihmistä ei ole olemassa, mutta projektipäällikön tulee täyttää suoraselkäisen ihmisen malli riittävällä tarkkuudella. Vaatimus ei ole kohtuuton kenellekään, mutta edellyttää meiltä joskus itsetutkiskelua ja avoimuuden harjoittelua. Tässäkin kysymys on siitä, että voidaksemme kehittää kompetenssejamme, tulee meillä olla kyky tarkastella toimintaamme ja parantaa sitä omien havaintojemme perusteella. Avoimuusharjoittelun kautta huomaamme, että totuuden (kohtelias ja ystävällinen) sanominen ei itse asiassa ollutkaan kovin vaarallista.

  

Teppo Nurminen 

Kirjoittaja on Suomen Projekti-Instituutti Oy:n toimitusjohtaja.

 

Viite: IPMA ICB 4.0: 4.4.2 Henkilökohtainen rehellisyys ja luotettavuus

(4.4.2. Personal integrity and reliability)


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi