Kieli Valikko
jättiläiskuva_blogi

Projekti-Instituutin blogi

10.4.2013 9.26

Säästetään hinnalla millä hyvänsä

Teppo Nurminen

Sähköinsinööri minussa heräsi vuosien talviunen jälkeen. Tämä tapahtui puhelimeni kertoessa minulle, että säästääkseni energiaa, tulisi minun aina irrottaa myös puhelimen latauslaite sähköverkosta. Asumme sähkölämmitteisessä talossa, ja nykyisillä sähkön hinnoilla kaikki energiansäästövinkit kiinnostavat, joten aloin kiinnostuneena laskemaan tulevia säästöjäni. Intoani tosin himmensi se, etten äkkiseltään kyennyt keksimään, mihin se latauslaitteen kuluttama suuri sähkömäärä – joka kaikki minulta siis jatkossa säästyisi – oikein joutui, koska laite ei lämmennyt juuri lainkaan, paitsi silloin, kun puhelinta ladattiin.

Aloin tutkia tilannetta hallussani olevalla sähkönkulutusmittarilla. Mittasin aluksi, että perheemme kolmen kännykän lataaminen tuli maksamaan vuodessa kaikkiaan 0,24 euroa. Luvattu säästö ei siis tulisi ainakaan sieltä. Seuraavaksi yritin mitata latureiden tyhjäkäyntitehoa, mutta se jäi kaikissa tapauksissa mittarin havaitsemiskynnyksen (4W) alapuolelle. Laskeskelin kuitenkin vuotovirran laturissa aiheuttaman pintalämpötilan perusteella, että tyhjäkäynnin vuosikustannusten täytyy olla suuruusluokaltaan joka tapauksessa varsinaisen latausajan kustannuksia pienemmät. Ottamalla laturini aina irti seinästä, minulla olisi mahdollisuus säästää vuodessa mitä tahansa nollan ja kahdeksan sentin väliltä.

Saadakseni asiat kuitenkin johonkin mittakaavaan kalkyloin seuraavaksi, että laskemalla talomme sisälämpötilaa vaikkapa asteen kymmenyksellä säästäisin vuoden sähkölaskussa jo 200-kertaisen määrän rahaa. Mikäli laskisin lämpötilaa kokonaisella asteella, säästö olisi ”laturipottiin” verrattuna 2000-kertainen. Toisaalta huomasin, että sen kahdeksan senttiä vuodessa voisin säästää myös sammuttamalla saunan aina viisi sekuntia normaalia aikaisemmin, tai lyhentämällä kaikkien perheenjäsenten suihkussa käyntiä hieman alle sekunnilla per kerta.

Intoni alkoi laantua. Minun olisi laturin irrottamisen sijasta ehkä keskityttävä noihin muihin säästökeinoihin.

Tunnistin kuitenkin samankaltaisen mittakaavavirheen välillä johdattelevan ajatteluamme suuremmissakin asioissa. Kenttätyössä huomaa usein, että suurissakin projekteissa saatetaan pyrkiä säästämään mittakaavaltaan aivan mitättömistä kulueristä. Alkamatta nyt kovaäänisesti vaatia kahvipullia takaisin osaksi hyvää projektikulttuuria väitän, että esimerkiksi niiden säästettyjen kahvipullien suuruinen summa voitaisiin säästää vaikkapa juuri 2000-kertaisesti miettimällä suuren projektin alussa tarkemmin a) mitä tässä ollaan tekemässä, b) miksi sitä ollaan tekemässä, ja c) millä keinoin lopputulokseen aiotaan tarkkaan ottaen päästä.

Pelkkä ihmisten saapuminen projektikokoukseen – ja ajankäyttö kokouksessa – voi varsinkin hajautetuissa projekteissa maksaa 100-kertaisesti sen, mitä pieni kokoustarjoilu maksaa. Kuitenkin lähes kuka tahansa voi vapaasti kutsua koolle haluamansa määrän kokouksia, riippumatta siitä, onko hänellä oikeus tilata kyseisiin kokouksiin pullia. Mittakaavaharhasta on kyse myös silloin, kun suurellekaan projektille ei haluta käyttää ammattimaista tukea projektin murroskohdissa, vaikka hyödyt aivan väistämättä olisivat moninkertaisesti panostuksia suuremmat. Mikäli esimerkiksi projektin käynnistämistyöpajalla laskettaisiin (erittäin konservatiivisesti) säästettävän edes 2% projektin kokonaiskustannuksista – ja ehkä samalla löydettävän 2% aiempaa enemmän liiketoimintahyötyjä – maksaisi työpaja suuressa projektissa itsensä takaisin 5-tai 10-kertaisesti. Ja hyvin usein löydetyt säästöt tai lisähyödyt ovat huomattavasti suuremmat kuin ne pari prosenttia.

Kun eteemme tulee seuraava omien tai toisten ihmisten rahojen kuluttamiseen liittyvä päätös, kannattaisiko meidän ensin miettiä panostusten ja hyötyjen mahdollista mittakaavaa? Mitkä asiat ovat oikeasti isoja, ja mitkä merkityksettömiä? Tulisiko meidän pohtia onko kyseessä ehkä ns. laturiluokan juttu, vai järkevä ja tuottava sijoituskohde, joka monikymmenkertaisesti maksaa itsensä takaisin jo samassa projektissa? Kannattaisiko meidän käyttää hetki tai kaksi miettiäksemme, onko mittakaavaharha tällä kertaa yhden suhde yhteen, vai ehkä 1:100 tai yhden suhde tuhanteen? Ja mikä tärkeintä, mikä on kunkin panostuksen hyötysuhde? Säästämmekö hinnalla millä hyvänsä?

Kirjoittaja toimii Suomen Projekti-Instituutissa Projektijohtamisen konsulttina. Hän irrottaa nykyisin laturin seinästä, koska se on tulipaloriski.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi