Kieli Valikko
jättiläiskuva_blogi

Projekti-Instituutin blogi

12.12.2011 10.41

Sallittu, hallittu vai harkittu U-käännös?

Taina Rämö-Korpinen

Matka kohti vuotta 2012 on vahvasti mielessä.

Pilvet harhailevat uuden kuun edessä ja luovat varjoja luonnon ruskean-vihreän-harmaan vaipan peittämän luonnon ylle. Pipo on syvällä päässä, kumisaappaat jalassa ja varmuudeksi sateenvarjo kainalossa. Luontoa hallitsee jumalainen voima, omaa olomuotoa inhimillinen valinta, pieni eläinkunnan ihme, joka kipittää joka päivä uudella innolla haistellen uusia valtavan mielenkiintoisia hajuja, on omien aistiensa innoittamassa tilassa. Olemme keskellä maailmankaikkeuden valtamerta, valmiina vastaanottamaan sen, mitä eteen tulee. Talojen pihoille viritetyt jouluvalot kimaltavat pimeydessä ja heijastelevat uusiutumista, peräänantamattomuutta ja uskoa tulevaan.

Jälleen kerran tulee mieleen vaikutuksen kehät. Keskityn asioihin, joihin voin vaikuttaa ja joita voin muuttaa. Kaatosade sai tekemään sallitun, hallitun ja harkitun U-käännöksen.

Sumuverho lepää tämän päivän ja jo askarruttavan vuoden 2012 päällä. Emme tiedä, mitä tarkalleen ottaen ensi vuosi tuo tullessaan. Mutta voimme valmistautua sen käänteisiin kuitenkin. Tapanani ei ole jäädä miettimään mennyttä, mutta siitä tulee poimia jalokivet.

Tämä on hyvä hetki tehdä tiliä kuluvasta vuodesta. Mitä tuli tehtyä ja mitä saimme oppia?

Suomen Projekti-Instituutin vuodesta vahvasti nousee mieleeni muutama asia.

Ensimmäisenä on keväällä 2011 aikana suoritettu kyselytutkimus projektitoiminnan ja projektikulttuurin kypsyystasosta Suomessa. Arvioinnin yksi merkittävimmistä havainnoista oli, että omistajuus on hukassa.  Yksilöiden ja projektien kyky reagoida poikkeamiin ja suuntaan on varsin vajavainen, jos yrityksissä omistajuus ja johtajuus eivät ole läsnä huolehtimassa siitä, että priorisointi, linjaukset strategiaan ja haluttu lopputulos tukevat yrityksen menestyksen suuntaa. Tämän myötä erityisesti tulevana vuonna voi vain hyvin suoraviivaisesti todeta, että näiden merkitys on kriittinen. Kun sormi on pulssilla, suunta selvillä ja eväät menestyksen edellytysten luomiseksi tiedossa, mikä onkaan yksinkertaisempaa kuin päätösten tekeminen? Mutta se vaatii vahvaa johtajuutta, omistajuutta, vahvaa kykyä kantaa vastuuta, vahvaa sitoutumista ja vahvaa välittämistä.

Vahvaa, olemmeko vahvoja? Sen asian ääreen on hetki syytä pysähtyä. Edessämme on ympäröivien olosuhteiden asettamia ohjelmia, strategisia linjauksia, varautumista työpaikkojen säilyttämiseen ja ennen kaikkea valmistautumista väistämättä eteen tulevaa nousun aikakautta varten. Tätä myötä viisasta johtajuutta kuulutetaan. Vankka ammattitaito, näkemys, herkkyys, kuunteleminen, reagointikyky, päätöksentekokyky ja innovatiivisuus ovat nyt kultaakin arvokkaampaa.

Ja edessä voi olla – ja mitä todennäköisimmin myös on – sallittuja, hallittuja ja harkittuja U-käännöksiä. Se vaatii rohkeutta, johdonmukaisuutta, vastuun kantamista ja välittämistä – jokaiselta omassa roolissaan.

Toisena tähtenä mieleen nousee projektijohtamisen SM-kilpailujen järjestäminen, joka vaati Projekti-Instituutilta ja mukana olleilta tahoilta melkoisen määrän työtunteja, syvää paneutumista tehtävän laatimiseen,  arvioimiseen ja tapahtuman järjestämiseen. Kokemus oli ilahduttava, viikkojen työpanos oli tärkeää osallistumista projektijohtamisen tulevaisuuden määrittelyssä. On mahtavaa huomata, että kasvamassa on iso joukko uusia projektinhallinnan ammattilaisia!

Kolmantena asiana avoimet valmennukset palasivat takaisin yrityksemme omaan, muita palveluita tukevaa tarjontaan. Tästä noin 20 vuotta sitten lähdimme ja ympyrä sulkeutui. Nyt osaamisen kehittäminen myös täsmävalmennusten kautta osoittautui hyväksi tavaksi palvella asiakkaitamme osaamisaukkojen täyttämisessä, keinona rakentaa lisää nykyosaamisen päälle, kun oppimistarpeita ilmenee ja urapolkuja rakennetaan, kun uusia työntekijöitä lähtee mukaan projekteihin ja niiden vetureiksi ja toisaalta erityisosaamistarpeita täytetään. Nyt voi tyytyväisenä todeta, että tämä on vakiintunut osa liiketoimintaamme. Hallittu ja harkittu U-käännös jälleen.

Neljäntenä voi todeta, että asiakkaanamme on iso joukko Suomen eturivin menestyviä yrityksiä; hyviä, pysyviä ja kestäviä asiakassuhteita. Heidän kauttaan palvelutuotetarjontamme on kehittynyt ennen kaikkea asiakkaidemme tarpeita kuunnellen ja mukaillen.

Tämän vuoden osalta vahvaksi kivijalaksi on muotoutunut konsultointikonseptin, ABC Projektimallin, käyttöönoton ympärille. Erinomainen valinta ajatellen tulevaa vuotta. On selkeä tilaus johdonmukaiselle ja määritellylle toimintatavalle niin projekteissa kuin salkunhallinnan osa-alueilla. Se tuo turvallisen tunteen siitä, että yritykset, jotka ovat tähän panostaneet, voivat vahvasti myös ennustaa ja johtaa toimintaansa haasteellisessakin ilmapiirissä.

Suomen on oltava valmis kasvuun, kun sen aika koittaa. Näkyviä ohjelmia tämän ympärille on käynnistetty, myös ohjelmajohtaminen strategian jalkauttamisen välineenä tuo konkreettisia apuja muutostilanteisiin. Asiakkaamme ovat hyvällä tiellä.

Minulla oli ilo liittyä Projekti-Instituutin joukkueeseen elokuussa. Palasin juurilleni.

Noin 20 vuotta sitten ripustelimme Matti Haukan kanssa Liisankadulla muistilappuja seinille ja kuvasimme liiketoimintaprosesseja. Siitä on kuljettu pitkä matka. Yritys on kypsynyt vahvana alan toimijana, jossa voimme olla ylpeitä siitä, että toimimme Suomessa projektinhallinnan tilaa viitoittamassa.

Näiden ajan jaksojen välille jäävä työhistoria on tuonut perspektiiviä ja näkemystä eri puolilta  asiantuntijaorganisaatioita; niiden haasteista, liiketoiminnan problematiikasta ja johtamisesta,  mutta ennen kaikkea olen saanut arvokkaan mahdollisuuden hankkia kokemuksia. Nyt haluan tarjota kaiken sen mitä olen matkalla oppinut tälle yritykselle. Samalla polvistun ja kumarran syvään kaikille niille, joita tieni varrella olen saanut kohdata.

Minulla on aina ollut suuri ilo aina nauttia työstä, jota olen saanut tehdä – ja matka vain jatkuu! Joululahjaksi toivonkin, että osaan ja kykenen jakamaan oppimaani niin omassa organisaatiossamme kuin asiakkaidemme kanssa. Oliko tämä hallittu U-käännös vai siirtyminen turbovaihteella moottoritielle? Kumpaakin ja ennen kaikkea sallittu muutos, jossa kuuntelin sydämeni ääntä!

Vuosi 2012 tulee väistämättä. Kohdataan se rohkeasti, nöyrästi ja viisaasti; eteen tuleva vastaan ottaen, uutta rakentaen ja tarvittaviin päätöksiin valmistautuen. Pitäen mielessä vahvasti, mihin voimme vaikuttaa, mitä voimme muuttaa ja panostaa niihin.

Kohta on aika tyhjentää ajatukset arjesta, nauttia läheisten läsnäolosta, levätä hetki ja pysähtyä juhlaan. Edessämme on Joulu, jokavuotinen projekti, joka vuosi uusi. Kuitenkin aikataulu kiinnitetty – eikä tämän projektin aikataulu veny. Resurssitkin ovat oikeastaan joka vuosi uudet, kaikilla osallistujilla on vanha vuosi takanaan: lisää iän tuomaa viisautta ja kokemuksia tai kasvun tuomaa, innostuksen kuorruttamaa, pursuavaa iloa.  Nautitaan siitä!

Lämmintä Joulua ja Menestystä Vuodelle 2012!

Taina

Taina Rämö-Korpinen on Suomen Projekti-Instituutin toimitusjohtaja.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi